Muuttovalmisteluja ja elämää

Olohuoneen kirjahyllyn edessä on pahvilaatikko, johon mies on pinonnut nipun vinyylilevyjä, joista on aika luopua. Uuden kodin saavat mm. Helinä Ilkan ja Lea Lavenin levyt - mistä lienevätkään päätyneet meidän hyllyymme? Minä valikoin laatikkoon tänään noin 70 kirjaa, jotka nekin päätyvät kirpputoripöydälle. Suurin osa kirjoista on ihanan kamalia hömppäromskuja, peräisin niiltä 1980-luvun vuosilta kun kuuluin kirjakerhoon. Jokunen pehmeäkantinen Danielle Steelekin näytti olevan seassa, kenties joskus juna- tai muulle matkalle ostettua viihdettä.

Hyllyjä läpikäydessäni tuli vastaan pahvirasia, jonka sisältöä en muistanut enää ollenkaan. Olin työntänyt siihen takavuosien Milanon-matkan muistot. Tapanani on ollut laittaa talteen matkoilla kertyviä lippulappusia: ravintola- ja metrokuitteja, lentoliput, postikortteja ym. Rasiasta löytyi myös valokuvakuori, jossa oli matkalla otettuja valokuvia. Syyskuisessa Milanossa oli vielä kesäisen lämmintä ja näytämme molemmat onnellisilta, ruskettuneilta, ainakin viisi kiloa nykyistä laihemmilta. Miehellä on vielä tukkakin päässä. Minulla on kiiltävä vaalea puolipitkä tukka ja otsatukka. Yhdessä kuvassa nojaamme sylikkäin suihkulähteeseen ja hymyilemme. Kukahan senkin kuvan otti? Muistan selvästi, kun istuimme Il Duomon etupuolella olevalla nurmikaistaleella, nautimme Mikkelinpäivän auringosta ja joimme brandyä samalla kun kirjoitin kortteja sisaruksilleni. Hetki oli niin mieleenpainuva, että muistan jopa, mitä kirjoitin veljelleni osoitettuun korttiin. Hän oli samaisena viikonloppuna vienyt sesongin päätteeksi puutarhayrityksensä työntekijät viikonloppumatkalle Saariselälle. Kirjoitin korttiin jotain hassua siitä, kuinka kaukana toisistamme (niin maantieteellisesti kuin kulttuurisestikin) vietimme viikonloppua, mutta silti molemmissa paikoissa kelpasi sama valuutta (euro oli tullut käyttöön sen vuoden alusta ja tämä oli ensimmäinen matkamme euromaahan).

Rullan viimeisessä kuvassa on kukkia tulviva hautakumpu keskellä ensilumen peittämää maata. Veljeni kuoli tapaturmassa kuukausi matkamme jälkeen.

Huh. En ollut varautunut siihen, miten voimakkaasti mennyt elämä ja unohtuneetkin asiat voivat nousta taas esiin tavaroita läpikäydessä. Kuinka yht' äkkiä korostuu se, että mennyt aika ei koskaan enää palaa.